Quantcast
Channel: Mustavalkoista
Browsing all 19 articles
Browse latest View live

Jännän äärellä

Kun juttuaihetta ehdottava henkilö väittää toisen henkilön olevan druidi, aihe yleensä vaihtuu nopeasti. Nyt kuitenkin kävi niin, että väitteelle löytyi vahvistus. Kaksi druidijärjestöä on toiminut...

View Article

Prinsessan tiara

Oikeussalissa näytettiin tänään video 8-vuotiaasta tytöstä, jota ei enää ole. Isä ja äitipuoli kiduttivat lasta niin monin käsittämättömän julmin tavoin, että yksityiskohtia on vaikea uskoa todeksi....

View Article

Jotakin sinne päin

Viime viikolla selvittelin portsarijuttuuni liittyen sitä, millä perusteella keskusrikospoliisi katsoo henkilön olevan järjestäytyneen rikollisryhmän jäsen. Se ei nimittäin ole ihan yksinkertaista....

View Article

Pahimmat solvaukset

Radanvarsitaajaman nuoriso vuosituhannen taitteessa oli melkoisen yksimielistä porukkaa. Suosikkibändin logosta opittu merkki piirtyi ruutuvihkoihin, pulpetteihin tai betoniseiniin piirtäjän...

View Article

Peukalonpään kokoinen mustelma

Neuvolaan saapuu rutiinitarkastusta varten kuukauden ja yhdeksän päivän ikäinen tyttö. Mitataan paino, pituus ja päänympärys. Kysellään äidiltä tai isältä vauvaperheen vointia. Yritetään selvittää,...

View Article

Image may be NSFW.
Clik here to view.

Tahroja paperilla

  Seuraa kuva-arvoitus: onko kyseessä a) 4-vuotiaan lapsen värityskirja (ehkä synkähkö sellainen) b) 16-vuotiaan sutattu päiväkirja c) julkinen asiakirja. Sisäministeriö ”julkaisi” tänään...

Puolustus entistä heikommilla

Ulvila-käräjät alkavat, taas. Unohda hetkeksi, mitä yleensä jutusta ajattelet. Tiedäthän, jutun loputtomasta vatvomisesta  ja siitä, kenen syyllisyydestä olet 100-varma. Pohdi hetki Martti Juntikkaa,...

View Article

Saatananpalvonta ei ollut pelkkä sivujuonne

Ulvila-käräjien saatananpalvontateema ohitettiin oudon nopeasti. Kävi kuten puolustus oli etukäteen arvellut: aiheesta vuonna 2006 väitellyt teologian tohtori, kirkkoherra Merja Hermonen ei nähnyt...

View Article

Melkein samat todisteet – löytääkö kolme tuomaria jotain uutta?

Ulvila-jutussa ollaan jo kolmannen kerran tilanteessa, jossa mikään yksittäinen todiste ei aukottomasti todista Anneli Auerin syyllisyyttä. Ulkopuolisen on mahdotonta hahmotella täysin kattavaa kuvaa...

View Article

Tyttö, pressu ja miksi hänet teipattiin siihen

Muisti on armollinen väline. Freudilaisen torjuntateorian mukaan ihminen voi unohtaa kokemansa pahan ja jatkaa elämäänsä, kuten kokemusta ei olisi ollutkaan. Tosin muistot eivät pyyhkiydy kokonaan. Ne...

View Article

Liian julma rikos

Vantaan Jokiniemessä sijaitsee keskusrikospoliisin ylläpitämä, suurelta yleisöltä suljettu Rikosmuseo. Museoon on tallennettu tuhansia esineitä Suomen rikoshistorian kuuluisimmista tapauksista....

View Article

Syy virheiden kasautumiseen Ulvila-tutkinnassa on vielä selvittämättä

Ulvilan murhatutkinnan virheet ovat johtaneet kaameisiin seurauksiin. Jutun jälkipyykki on vielä pesemättä. Joku onnekas porilainen rikoskomisario saanee piakkoin yhden avoimen henkirikosjutun...

View Article

Lastensuojelun asiakas, tiedä oikeutesi!

Yksi asia on käynyt selväksi maanantaina päättyvän Vilja Eerikan virkarikosjutun oikeudenkäynnissä. Lapsen, joka jossain vaiheessa elämäänsä muuttuu lastensuojelun asiakkaaksi, olisi syytä olla...

View Article
Browsing all 19 articles
Browse latest View live